perjantai 29. heinäkuuta 2011

Muumilaakson kietoutujakasvi ja muita aloittelevan puutarhurin ihmetyksen aiheita

Kun ikänsä kerrostalossa asunut sisätyön tekijä muuttaa pieneen punatiiliseen taloon ja saa ikioman pihan (no ok, aviopuolisolla ja muksuilla on kai kanssa jotain vaateita), on kaikki puutarhaan liittyvä uutta ja ihmeellistä. Miten ne ovatkin osanneet istuttaa tuon kukkapenkin niin että kun edellinen lopettaa kukkimisen, seuraava nostaa päätään? Mistä sen tietää missä mikäkin kasvi pärjää? Jos kerran köynnöshortensia on niin vaikea kasvattaa, miten ne on saaneet sen tuollaiseksi? Meikäläiselle jo se on ihmeellistä että parin vuoden muhimisen jälkeen kompostista pukkaa suhteellisen järkevän näköistä multaa...

Alunperin isolla tontilla oli myös suhteellisen suuri hyötypuutarha sekä puolen kymmentä tuottoisaa omenapuuta. Paikallisen käytännön mukaan nuo alueet kuitenkin pukkasivat nopeasti uusia taloja ja vanhan talon mukana meille jäi tilaa pikkuisen pienemmälle valikoimalle asioita. Jalkapallolle varattu alue (heh, siis kenen piha?) vie sen verran vihreästä pinta-alasta että hyötypuutarhalle jäi ensimmäisessä laskelmassa... about 1.4*0.8 metrin alue. Kahden alati ruikkivan spagettikoiran marinointiuhkan alla tämä valtava puutarha olisi lisäksi nostettava kellumaan riittävän ylös. Muuten rakkaudella vaalitut salaatit saisivat liian suolaisen kastikkeen jo ennen lautaselle joutumistaan.

Näillä spekseillä mentiin ja eräänä päivänä äiti ja poika kärräsivät farmarin takakontissa kotiin kasan lämpökäsiteltyä puuta, josta suit sait sukkelaan (koskaan aikaisemmin mitään vastaavaa väkertämättä) nakuttelin pikkuruisen kasvimaalaatikon. Multaa siihen kärrättiin ahkerasti kompostista sekä toiseksi lähimmästä Prismasta ja pian jo istuteltiin salaatinsiemeniä, yrttejä ja ah, niin urheasti etukäteen kasvatettuja tomaatintaimia. Ja sitten ne kaksi kesäkurpitsaa, joille kuulema "kannattaa varata tilaa", ja jotka siten saivat omakseen laatikon toisesta päädystä aika ison osan. Ajattelin että ne hyvässä lykyssä lykkäisivät minulle salaatin lisukkeeksi mukavasti pötkylän tai kaksi. Jep jep. Sitten ihmeteltiin, kasteltiin ja odoteltiin.




Tomaatit selvisivät muutosta ja alkoivat kasvattaa paksumpaa vartta , ja ilmeisesti kukaan muukaan ei kuollut välittömästi. Laatikkokin pysyi kasassa.Salaatit itivät ajallaan ja olivat paitsi hyvänmakuisia, myös äärettömän söpöjä. Ja tosi pian myös totaalisen reikäisiä. Joku tyyppi (kirppa?) piti niistä myös. Hyvä maku kaverilla... Yrttejä leikkelin iloisesti jokaiseen ruokaan (juujuu, ruohosipuli-rosmariini-sitruunatimjami -cocktail sopii aika monen elementin kanssa kuin nenä naamaan jos vaan päättää niin) ja salaatista kaivelin perään niitä joissa oli vähiten reikiä. Herneet nostivat hiljakseen päätään.

Itse asiassa koko homma näytti sairaan hyvältä kun lähdimme lomamatkalle, jopa tomaatit aloittelivat kukintaa (kaunis kesä!) ja kesäkurpitsat tuntuivat kukoistavan, joskin myös vievän aavistuksen tilaa. Vähän jännitti miten jengi selviää parin viikon reissusta, ja naapurista värvättiin kasteluvoimia puoleen väliin jännitysnäytelmää. Kävi kuitenkin niin että palattuaan kotiin pari päivää ennen minua ja lapsia mieheni lähetti minulle kuvaviestin "siis mikä näistä oli se jota piti kastella?"

No nähtävästi ei ainakaan se kesäkurpitsa? Kukkaa pukkas ja hedelmää (vihannesta?) myös, rutosti peräti.


Kaikki muu olikin melkolailla kuollutta, tukehtunutta, tainnutettua. Paitsi tomaatit, se alkuperäinen pääkasvatusjuttu, sinnittelivät edelleen. Ja niiden takana pienen pieni pläntti ruohosipulia. Jään odottamaan tomaatin kypsymistä! Sillä aikaa ihmettelemme joukolla sitä miten joko loistava komposti tai salaperäistä mutanttialkuperää olevat pikkutaimet pukkaavat lisää ja lisää elinvoimaista ja kiemurtelevaa rönsyä jotka peittävät alleen melkolailla mitä vain. Naapurille on jo luvattu että se mikä kasvaa heidän puolellaan saa päätyä heidän grilliinsä... Ja pari muuta kaveria kaupantekijäisiksi. Mää en noita kaikkia nääs syö!

Sanotaanhan että jos et voi tehdä sitä kunnolla, on turha aloittaakaan. Nääh. Pätee varmaan joihinkin juttuihin vaan jos tätäkään hommaa ei olisi aloittanut ihan vaan siksi että on koko asian suhteen ihan pihalla, olisi aika monet hyvät naurut jääneet nauramatta sekä uutta kokemusta kokematta. Ja tämän päiväinenkin Huimalan reissun jälkeinen pikaruoka-ateria hintsusti köyhemmäksi :)


Syödään nyt sitten urakalla kesäkurpitsaa, saas nähdä mitä ensi kesänä :)

5 kommenttia:

  1. Ehheh heh! :D :D Ne kesäkurpitsat ovat siis vieläkin hillittömämmän näköisiä livenä, kuin tuossa kuvassa. Jopa käy mielessä, että kuka syö ja kenet!!!

    Tulee väistämättä mieleen se eräskin klassikko Ankkari-sarja 80-luvun alusta (vitsit, mä oon vanha), jossa sellainen hirmuinen lieroileva lihansyöjäkasvi valloitti koko talon.

    VastaaPoista
  2. Heh :) Tuo etenee vääjäämättä kohti taloa, katsotaan mihin asti se vielä ehtii ja tuleeko joku yö makkarin ikkunasta sisään! Yhteen nurkkaan raivasin kyllä eilen pikkuisen kolon pihaamme yllättäen pyöräilleelle oreganon versolle.

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan komea on! Kesäkurpitsaa pitää varmaan meidänkin kokeilla ensi vuonna :) Se kun on niin hyvää. Joskus ennen lapsia tein torilta ostetuista kesäkurpitsoista etikkasäilykettä ja lopputulos vei kielen mennessään. Vaikka onnistuin tunaroimaan homman laittamalla liikaa etikkaa kun en uskonut kolmen viikon maustumisajan terävöittävän lopputulosta riittävästi... Lopulta kyyneleet kihosivat silmiin kun niitä napsin, terävyyttä oli riittävästi :D

    Tuo taivaallinen resepti on kyllä kadonnut. Siihen tuli muistaakseni muskottia. Vai olikohan se maustepippuria. Kannattaa kuitenkin kokeilla säilömistä jos ei muuta keksi. Se oli todella helppoa ja nopeaa kun kesäkurpitsan voi säilöä kuorineen. Ensin keitettiin mausteliemi, sitten laitettiin pilkotut kesäkurpitsat hetkeksi sekaan kiehahtamaan ja lopuksi tölkitys ja jäähdytys. Lopputulos muistutti maustekurkkuja.

    VastaaPoista
  4. Kasvatin yhtenä kesänä kesäkurpitsaa. Never ever again. Kun selkäni käänsi kesäkurpitsalle sepäs päätti vallata koko pihan. Kasvatti loman aikana yli 3 metriset lonkerot pihaa pitkin mukavine ilmajuurineen. Kurpitsaa tuli niin hyvin, että se muuttui kirosanaksi.

    VastaaPoista
  5. :) Meistä ei taida olla kesäkurpitsan säilöjiksi (kun epäilen ettei moisia ihanuuksia meillä lopultakaan kukaan söisi!) Mutta sen sijaan noita hirviön hedelmiä nyt sitten pistellään kaikissa muissa muodoissaan, sellaisenaan, uunissa ja pannulla paisteltuna ja niinedespäin. Parhaita ovat toistaiseksi olleet uunissa kevyellä oliiviöljy/sitruunapippurikoristelulla. Ja naapurithan niitä pistelevät sitten kanssa. Ja niiden naapurit :P

    Tänään löysin Sen Suurimman Kesäkurpitsan, piilottelemasta kasvimaanpuolella laatikon reunaa vasten. Aikasta pelottava yksilö!

    Tomaatit sen sijaan eivät näytä pienimpiäkään kypsymisen merkkejä, taitaa käydä heikosti kun kelit kylmenevät :/

    VastaaPoista