Minulla oli kolme vaihtoehtoa. Mies on työmenoillaan ja kun sain leppoisan illan jälkeen lapset mukavasti hyristen ajoissa nukkumaan, arvelin voivani seuraavaksi kaataa mukavia muistoja herättävään hienoon lasiin yhden oluen ja...
1. Siivota & lajitella pyykkejä (in my dreams?)
2. Pelata hömppäpeliä Wii:llä
3. Tehdä viimein valmiiksi tai ainakin pidemmälle perheen viime vuoden (siis 2010! tämä vuosihan loppuu jo muutaman viikon päästä 8-0 ) valokuvakirjan. Sen voisi viedä itsenäisyyspäivän korvilla vaareille ja ukeille sitten isänpäivälahjaksi koska tämän sunnuntain suhteen se juna vissiin vähän niinkuin meni jo.
4. Painua sängyn pohjalle lueskelemaan. Pitäisi vaan jaksaa aloittaa uutta kirjaa koska edellinen loppui eilen.
5. Valmistella ensi viikon työjuttuja, semmoinen osio mikä tulee pisteltyä yleensä juuri näin, puhdetöinä. Ennen kudottiin melskeen tauottua sukkia, tämä kasaa luentoja.
6. Raivata lasten lelut lattialta (as if).
7. Kasata kivan ja sopivan pienen paketin viimekuisen lomamme kuvista ja lähettää sen sukulaisille ja lähikavereille
8. Kirjoittaa vaihteeksi blogiin ja elvyttää sillä tavalla harrastus josta kuitenkin ihan oikeasti tykkään.
Kolme? Normi-iltana tänä syksynä olisin hyperventiloinut jo ajatellessani tuota listaa, nyt oikeastaan koko homma hymyilyttää. Jos ottaisi yhden asian kerrallaan ja menisi vaikka nukkumaan kun siltä tuntuu.
Tänään töistä tullessani kehitin mukuloille nopean ruuan (hirvikastiketta, aikuisten oikeasti, vaikka esillepanosta ja kombosta pikamakaronien kanssa ei ehkä ihan vielä ruokablogiin täytettä heruisikaan), yritin mallata paikoilleen tiskikonetta (ja miettiä edellisen tiskikoneen ilmeisesti samalle paikalle jättämää kosteusvauriota), soitellen selvittää illan ohjelmaa naapureiden kanssa, ja järkkäsin mukuloita tien päälle tunnin sisällä kotiintulosta alkavaa nuorimman juniorin muskaria varten. Loppuillasta oli edessä muksujen iltashow sekä puolen viikon tiski (sen tiskikoneen asennuksen viivästyessä). Ihan sitä tavallista, joka saa minut tavallisesti likipitäen hyperventiloimaan ja yhdessä kaiken muun kanssa on onnistunut imemään melkein viimeisenkin pisaran voimistani tänä syksynä. Joka iski kuin tuhat salamaa, syksy siis. Jyrän alle jääneenä ja "omaa aikaa" kaipaavana onnistuin saamaan silmiini seuraavan blogikirjoituksen: Kerran viikossa omaa elämää . Onhan tätä mietitty kerran jos toisenkin mutta taashan tuo on viime viikkoina tullut selväksi että ei elämänlaatua voi perustaa laatuhetkien varaan. Niinkuin ei sitä kuuluisaa lasten kasvatustakaan... Ei riitä että käy ihanalla lomalla kerran ja viettää laatuhetken kerran viikossa tai kuukaudessa tai päivässä tai tunnissa. Jotenkin koko sirkus on saatava poikki niin että se laatuhetki on tässä ja nyt, riippumatta siitä mitä elämä on tielleni tänään heittänyt, mitä pomo on sanonut tai moneenko harrastukseen olen lapsia kuljettanut. Jokaisella hetkellä joka eteen tulee, riittää että hengittää. On elossa ja kokee senkin hetken.
Tänään oli pitkästä aikaa jotenkin seesteisen hyvä olla. Ihme juttu sinänsä että säästämällä aikaa monet asiat tekevät elämästä vaikeampaa. Nyt kun se tiskikone ei ole kytkettynä ja tiskasin ne julmetut tiskit, se olikin hirveän kivaa. Ei tarvinnut olla missään muualla, miettiä mitään mutta. Iltatoimet oli hoidettu, tyttö vielä leikki ja poika luukutti youtubesta Suomen MM-kullan poikimia lauluja ja hehkutusvideoita. Oli ihan hyvä olla. Sitten ne menivät nukkumaan hyristen tyytyväisenä ja mulla oli puhdas tiskipöytä ja likainen ja sotkuinen talo. Kyllä me kuitenkin ehkä asennetaan se tiskikonekin vielä silti :) Mutta tästäkin illasta olisi hyvä jotain muistaa. Liian usein raja kahden ison henkisen tilan välillä on liian häilyvä. Joko kaikki tämä arkihärdelli lasten vaatimuksineen on se mitä ihminen tarvitsee onneen tai sitten se on juuri se mikä seisoo minun ja "oman aikani", jonkun mahdollisesti onnellisemman hetken, välissä. Ja silloin ei voi olla onnellinen.
Niitä lomia tarvitsee, ja niitä taukoja lähimmistä ja rakkaimmista ihmisistä tarvitsee. Mutta tärkeintä on löytää suurimmaksi osaksi vuodesta (kait sitä sitten vaan loka-marraskuussa SAA olla kaamosmasentunut vaikka se hanurista onkin?) edes jonkinlainen kyky elää tässä ja nyt, riippumatta siitä mitä odottaa huomiselta ja miten päivä on tähän asti mennyt. Kun hengittää, elää ja kun elää, niistäkin sekunneista kannattaa nauttia sen sijaan että odottaa sitä epämääräistä parempaa.
Lomasta puheenollen, oli mukavaa nähdä kerrankin "Do not Disturb" -kyltti, joka meni suoraan asiaan. Joskin leikki- ja eskari-ikäisten kanssa matkustavan keski-ikäistyvän perheenäidin mielestä kyltin käyttötarkoitus olisi saanut todellisuudessakin hieman useammin olla tuon kuvan suuntainen kuin se mitä se sitten lopulta oli. Jotain hmmm... arkisempaa ja toisella tavalla toiminnallista :)
Se arkisuushan tietysti viikon mittaisen loman aikana meinasi vähän häiritäkin, kun idylli kuvitelmissa ei ihan meinannut vastata sitä käytännön idylliä mitä perheloma esimurkkuikäisine eskarilaisineen todellisuudessa tarjoaa. Mutta löytyi se kesä kuitenkin syksyn keskelle, esimurkulle, aina-yhtä-positiiviselle 4-vuotiaalle, hitto-miten-tästä-selvitään-kipuilevalle perheenäidille ja pragmaattisemmin suhtautuvalle perheenisällekin. Ja kaktuksessakin nähdiin kauniita kukkia, se on täällä kotona taasen harvinaisempaa herkkua!
Kotiintulo hoitokuskauksineen ja työviikkoineen ja sotkuisine koteineen olikin sitten sitä satasella seinään ja hermoparantolaan -tyyliä, mutta kaitpa näitä nollauksia ja kontrasteja sitten tarvitsee huomatakseen ylipäätään milloin se ihan tavallinen arkinen elämä vie vääränlaisilla kierroksilla. On sitten töyssyn jälkeen valmiimpi taas ottamaan (hetkeksi) viestin vastaan. Kai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti