Universumin kutistuessa

Hyvää alkanutta vuotta sinulle joka tänne eksyt. Tuokoon se niitä asioita, joita juuri sinä tarvitset tänä vuonna, olivat ne sitten turbulensseja elämän matkalla tai suvantovaihetta ja asioiden paikoilleen loksahtamista. Tai vain rauhallista junan puksutusta eteenpäin ja kykyä nauttia maisemista.

Minä olen juossut pää kolmantena jalkana, ja nyt on ollut aika pysähtyä.Välillä elämän tavoitteet on hyvä vetää kasaan ja lähteä hakemaan uudelleen kaiken tarkoitusta keskittyen hetken siihen mikä on välttämätöntä ja tärkeintä. Vuosi 2011 on ollut monin tavoin hyvä vuosi minulle ja perheelleni. Olen itse tehnyt paljon, laajentanut kokemuksia työ- ja harrastusrintamalla, nauttinut ja oppinut. Matkustanut ja lukenut, nähnyt ja kokenut. Huolehtinut ja huolestunut perheestä ja hakenut paikkaani elämän keskellä, koittanut rimpuillen tehdä rauhaa elämän rajallisuuden kanssa. Kun katsoo perhealbumia, näkee paljon onnellisia hetkiä, ihania ihmisiä ja nauravia lapsia, täyttä elämää. Niissä kuvissa ei näy sitä väsymystä, joka otti minut kiinni syksyn pimetessä ja lumen viipyessä. Eikä niitä kipuja, jotka valvottivat öisin, surua ja huolta joka teki iloisesta työkaverista ja ystävästä itseensä käpertyneen ja hiljaisen ihmisen.

Aikansa sitä rimpuilee, sitten pysähtyy. Kerää maailmansa pieneksi pisteeksi ja tarttuu niihin asioihin jotka ovat välttämättömiä.

Marras-joulukuussa nukuin paljon, urheilin ja harrastin vähän ja työnteon laitakin oli niin ja näin. Nukkuessa kaksi pientä koiraa käpertyi vasten ihoa ja valveilla ollessa kaksi lasta löysi tiensä halattavaksi ja pelikaveriksi. Puolison kainaloon voi käpertyä edellisten välimaastossa katsomaan hauskaa sarjaa josta ei jälkeenpäin muista mitään, olla yhdessä ja jakaa tämän kaiken. Ystävien kanssa voi jakaa huononkin päivän(!) ja töissä voi välillä keskittyä siihen mitä tänään piti tehdä unohtaen urakehityksen ja huolen ensi vuodesta. Lapsen tuikkivat silmät on hyvä huomata joulun alla ja piparkakut kannattaa leipoa yhdessä, erityisesti oravanmuotoiset ovat tärkeitä. Valmistaikinan pakkauksen voi photoshopata pois joulukortista (jonka hyvänä iltana haluaa tehdä leivontapäivänä otetusta valokuvasta). Jos huvittaa, siis. Minua se ajatus hymyilytti, elämä ei ole taikinasta kiinni.

Vuosi sitten suhtauduin todella epäilevästi alkavaan vuoteen. Siitä tuli hyvä, moni asia on nyt ehjempi kuin silloin. Tänään suhtaudun uuteen vuoteen varovaisen uteliaasti ja optimistisesti. Olen valmis kohtaamaan surua ja menetystä, oppimaan elämää yhdessä muun perheen kanssa. Olen valmis katsomaan työelämää uudella tavalla ja hakemaan uusia reittejä, kunhan vielä vähän kerään voimia. Ensi viikolla hoidan auton katsastuksen ilman stressiä, sillä tälle vuodelle sopimani lyhyempi työviikko mahdollistaa sen. Se mahdollistaa myös läheisten tukemisen elämän iltahämärän lähestyessä ja toivottavasti myös oman selviytymisen homman jälkimainingeissa.

Mikä olisikaan paras muistoni parilta viime kuukaudelta? Vaikea sanoa, koska hyviä hetkiä on ollut niin monta. Yksi aika hyvä oli kun lapset alkoivat rakentaa Nuuskamuikkusen onkisetin kaloille asuntoja pienistä pakasterasioista. Niitä sisustettiin ahkerasti, seinille piirrettiin tauluja ja kaloille askarreltiin huolella pehmoiset pedit.

 Niin isoista asioista sitä murehtii ja niin pienet ovat tärkeitä. Läsnäolo esimerkiksi. Ihme kyllä isot tuntuvat turhan monesti helpommilta kuin pienet...