maanantai 7. maaliskuuta 2011

Virtuaalibloggausta?

On monenlaisia syitä kirjoittaa blogia. Yksi haluaa mainetta muotiharrastajana, toinen levittää tietoutta omasta rakkaudenkohteestaan, olipa se sitten vaikka villakoiralauma. Kolmas kirjoittaa henkilökohtaista päiväkirjaa ja neljäs poliittista kommentaaria. Minut ajoi yrittämään halu ajatella. Kokonaisia ajatuksia, joskus loppuun asti. Jo se että saan ajateltua jonkun ajatuksen loppuun asti, tai edes kirjoitettuun muotoon, auttaa. Ja jos saan joltain elävältä sielulta palautetta, se tuo pikantin lisänsä.

Ajattelua syö arki ja sen hektisyys. Töissä ovat vastassa työasiat, kotona kotiasiat, ajatteluun tarvittaisiin tilaa, aikaa oman pään ympärillä. Ajattelua auttaa lisäksi hirveästi se jos voi puhua jonkun kanssa, muotoilla ajatukset kokonaisiksi lauseiksi.  Tässä tulevat apuun blogit ja nettipäiväkirjat, omat ja toisten. Useamman kuin yhden ystävän ajatuksiin olen päässyt käsiksi viime vuosina parhaiten kirjoittamisen kautta. Kun tosielämässä tavatessa ympärillä on aina sen tuhannen mukulaa, jotka ihanuudestaan huolimatta tehokkaasti blokkaavat kaiken pitkäjänteisen kommunikaation. Niinpä sitten mammat vuorostaan bloggaavat ja ajatus kulkee, tulee kuulluksi ja saa vastakaikua, edes jossain muodossa.

Viikonloppuna pääsin sitten kokeilemaan bloggausta "virtuaalisesti", eli ajattelemaan ja kuulemaan ajatuksia tosimaailmassa. Matkasimme vanhan (tuntemishistoriallisesti, ei ikänsä puolesta :) ystäväni kanssa eteläiseen satamakaupunkiin, shoppailimme, söimme tolkuttoman hyvin ja puhuimme, puhuimme ja puhuimme. Kun kaksi "kuka minä olen ja mitä minä haluan" -kriisin erilaisia vaiheita pyöritellyttä työelämässäkin seikkailevaa perheenäitiä pääsee vapaalle ja sana on vapaa, ei mikään inhimillinen ole vierasta. Laivan irrotessa satamasta todetaan että tällä matkalla keskusteltu jää sitten tälle matkalle eli vaitiolovelvollisuus on rikkumaton, ja sitten pyöritetään vuosia päässä velloneet asiat. Ei mitään ihmeellistä, kamalaa tai sensaatiomaista, mutta kaikkea sitä, mille ei ole koskaan tilaa. Mitä voi kyllä sinänsä purkaa kirjoittelemallakin sekä satunnaisissa kahvi- ja teekeskusteluissa, mutta nyt sille on aikaa.

Kahden päivän ja muutaman uskomattoman hyvän aterian, yhden erinomaisesti nukutun yön, muutaman valkoviinilasillisen sekä useamman kassillisen ihania tuoreita kevätvaatteita (höystettynä sovitusvaiheessa ystävän hyväksyvillä kommenteilla) jälkeen kaksi väsynyttä mutta onnellista naista toteaa ettei kolmatta päivää täällä intensiteetillä olisi jaksanutkaan. Olisi pitänyt ehkä jo mennä kylpylään ja lojua vain porealtaassa, hiljaa ja sanomatta yhtään yli kahden sanan lausetta :P

Kotiin palaa virkistyneenä ja tyytyväisenä, muistaen että on se oma elämä vaan sentään joltisenmoisessakin kunnossa. Sitä on vaan jotenkin niin paljon, ruuhkavuosineen kaikilla rintamilla. Että sinne jonnekin väliin hukkuu oma minä ja omat ajatukset. Tulee niin ahdasta pään sisällä että se on vuodettava jonnekin, vaikka tipoittain ja osin lasten kanssa kilpaa huutaen. Kahden päivän "bloggaus" ihan todellisessa elämässä, non stop ja jatkuvalla palautteella sekä välillä menneitä hassuja juttuja muistellen - ja johan mahtuu taas hetken hengittämään.  Töissä hymyilyttää, lapsille on tilaa sylissä, mannapuuron keittäminen tuntuu kivalta ja kotia poissaolon ajan ihanasti pyörittänyt puolisokin mahtuisi niin mukavasti kainaloon.

Jos ei olisi kylppärissä oksentamassa.

Siinäpä sitten syntyy tähänkin päivään yksi ihan hyvä hetki kirjoittaa vähän ;)

6 kommenttia:

  1. Kuulostipa todella todella todella mahtavalta viikonlopulta! OIkeastaan haluaisin kuulla aiheesta vähän enemmänkin, vaikkakin taitaa olla turha toive, kun "mitä matkalla sanottiin, sai matkalle jäädä".

    Meilläkin oksennetaan ja kuumeillaan (5 vee). Olisko influenssa? Oireet sopisi siihen. Voihan kökkö!

    VastaaPoista
  2. No vaitiolovelvollisuus koskee varmaan pääasiassa toisilta kuultuja asioita ;)

    Meillä tuo luterilainen työn sankari uskoi viimeiseen asti olevansa huomenna kahdeksalta pitämässä koulutusta... Luovutti nyt viimein.

    Reality check on aina paikallaan, ettei liian seesteiseksi kävisi :P

    VastaaPoista
  3. Pitää niin hyvin paikkansa tuo "ajatella loppuun". Sitä häärää yhtä ja toista, vähän kolmattakin, limittäin lomittain päällekkäin. Osin omasta halusta (kun kaikkea kivaa pitää ehtiä tekemään), osin pakosta (kun kaikkea ei niin kivaa täytyy vaan hoitaa). Hyvä, että pää puhdistui reissussa ja tsemppiä pöpöiselle. Täällä poikanen ollut viikon kipeä, jospa huomenna olisi terve päivä.

    VastaaPoista
  4. "Sitä on vaan jotenkin niin paljon, ruuhkavuosineen kaikilla rintamilla. Että sinne jonnekin väliin hukkuu oma minä ja omat ajatukset".

    Olipa hyvin sanottu. Mä tässä juuri havahduin etten enää oikein tunne itseäni, en muista mistä tykkään. Enkä ehdi ajattelemaan mistä uudesta saattaisin innostua.

    Kivan oloinen blogi sulla. Luin vasta pari uusinta kirjoitusta. Täytyy lukea lisää.

    VastaaPoista
  5. Kävin lukemassa pitkästä aikaa:) Aurinkoa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille viesteistänne!

    Lumipyry osuit naulankantaan, iso osa kaikesta häslästä on ihan itse aiheutettua ja jopa toivottua. Ainakin itse elän unelmieni elämää, jonka (lähes) kaikista osasista pidän. Silti kokonaisuus on joskus melko... täyteläinen :)

    Maarit, kiva kun löysit tänne!

    Samoin Tiitu, sitähän se on, että välillä elämä vie niin perusteellisesti että oma itse yrittää kadota jonnekin piiloon. Tai sitä luulee olevansa sama itse joka oli vaikka viisi vuotta sitten kunnes huomaa että tässähän saa urakalla kaivella minkälainen ihminen sitä on nyt ja tänään.

    VastaaPoista