Vinttikoirat sohvalla, villakoirat sohvan alla...

Päivässä on 24 tuntia, viikossa 7 päivää ja vuodessa enimmäkseen melko tarkkaan 365 päivää. Periaatteessa luulisi että jos 8 tuntia tekee töitä ja 7 tuntia nukkuu, niin jotain muutakin ehtisi tekemään?

Aina uudelle viikolle suunnittelee paljon ja aivan yhtä usein huomaa perjantai-iltapäivällä vähän huokaavansa toivotellessan töissä "viikonloppuja". Mitä tapahtui, mihin tämä aika taas kerran meni ja voisiko joku selittää, miten ihmeessä edellisen perjantain ja tämän väliin muka mahtuu kokonainen viikko?

Vaan ehtiihän sitä kaikenlaista, ihan tavallisena päivänä.

- Heräily - tuskallinen toimenpide, jota toki valaisee Reippaan Pikkukoiran into puhkuva Aamutervehdys pallonheittorituaaleineen.
- 50 % arkiaamuista (jos kaikki ovat terveinä) ahkera nuorison tsemppaaminen liikenteeseen: vaatteet päälle, vaatteet päälle, juu, aloitetaan pikkareista, niin, siis tosiaan puetaan, joo, voi laittaa hameen, ja niin edelleen, ad infinitum. Koirat ulos, jonkinlaisella kokoonpanolla, jengi autoon tai toivottavasti pian jo pyörälle (kevään kunniaksi!) ja menoksi. Lisää tsemppaamista päiväkodissa jotta saadaan tarpeeksi tavaraa pois päältä, loput oikeisiin hyllyihin. Se ihana hetki, kun päiväkodin ovi sulkeutuu perässä ja käydään läpi kaikki seitsemän ikkunaa vilkutuksin ja lentosuukoin. "Pidä huolta itsestäsi äiti!" toivottaa esikoinen, 5v. "Pidä kivaa kavereiden kanssa!" - ei hullumpi näkemys työelämästä... harmi kun kuitenkin enimmäkseen joutuu istumaan itsekseen koneella. Reality strikes back.
- Johonkin se työpäivä hurahtaa. Usein tulee tehtyä jotain hyödyllistä, usein ei. On sitä kivaakin jossain välissä silloin tällöin, ja hyvä niin.
- Muksut kotiin, hetken huokaisu ja ruuan laittoon. Paitsi ne toiset 50 % päivistä, joina aamukin on ollut vähän hitaampi - silloin tämäkin vaihe skipataan.  Niin tai näin, näihin aikoihin aletaan lasten uusjakoarvonta. Kuka menee kenenkin kaverin luo ja ketä lapsia meillä on tänä iltana. Vanhemmat arvotaan myös, joku menee lenkille ja toinen ei, tai sitten menevät molemmat, tai toinen karkaa tallille (minä :).
- Iltapala. Kuka syö mitäkin ja mitä tehdään(!) iltasaduksi (jep). Juu, saatte lisää maitoa kun olen saanut käsistä tämän leipäpaketin, muistattehan että äiti ei ole mustekala? Tämä laukaisee tilanteen melko lailla yhtä varmasti kuin aamuiset harakat jotka nauravat niin paljon ilman päivävaatteita hoitoon meneville lapsille että pieraisevat ja tippuvat puusta. Ja harakat ovat tarkkoja, ne huomaavat myös jos jotain puuttuu piilossa, vaikkei kukaan muu näkisikään.
- Jepjep, äiti/isi tulee lueskelemaan nukahtamisen ajaksi heti kun olette nanosekunnin hiljaa. Tai kaksi.

Siinäpä ne enimmät, normaalista päivästä. Sinne sekaan mahtuu hyvää, tavallista elämää, kaikkea ihanaa ja kamalaa. Aika paljon naurua, kun kaikki on hyvin ja elämä kunnossa. Sitten sitä hampaiden kiristelyä ja yleistä hermojen menetystä.

Sitä minä vaan ihmettelen että missä maailman välissä sitä kukaan taloutensa hoitaa? Mistä ne siistit kodit syntyvät?

Jos illalla lähdetään vielä ostamaan kurasaappaita kuopuksen rikkimenneiden (ihme haperoa ainesta nekin nykyään!) tilalle tai viedään esikoinen jumppaan tai yhtään mitään muuta, on se ilta aika lailla siinä. Jos laittaa lisäksi vähän suitsia vikuroivalle pyykkivuorelle, räjähtää keittiö käsiin ja päin vastoin. Ihan sama, imurointi jää kuitenkin ja ruokapöydällä on puolen metrin kasa lasten piirustuksia, askarteluksia ja pinon päällä (ahkerasti luennassa oleva) Suuri Lelukirja vuodelta 2010.

Niinpä kaikki on aika hyvin vaikka Feng Shui onkin inahduksen hukassa. Pyykit on haettu pesusta, ne silitetään ihan kohta ja villakoirat juoksevat rauhassa sohvan alla. Italianvinttikoira (eläinmaailman art deco sisustusesine) lepäilee elegantisti sohvalla:

Sitä vaan jaksaa ihmetellä, miten epätäydellistä Täydellinen Elämä voikaan olla...