tiistai 21. joulukuuta 2010

Piparkakut pätsissä

Nyt kun minulla on oma blogi ja olen siitä varovaisesti jo uskaltanut muutamalle ihmiselle hihkuakin, olen saanut kaksi asiasisältöön liittyvää palautetta. Toinen oli ilahtunut havainto vähäpukeisesta naisesta blogin kuvituksessa ja toinen oli varovainen huomio että "blogeissahan olisi tarkoitus kirjoittaa omia ajatuksia". Vähäpukeisia naisia ei nyt valitettavasti vielä tälle illalle ole siunaantunut lisää, ja koska en ole saanut ensimmäistäkään ajatusta kiinni, tyydyn taltioimaan omaksi ilokseni pienen follow up:in ystäväni ja ensimmäisen virallisen lukijani(!) tämänpäiväiselle kirjoitukselle.

Hommahan lähti siis liikkeelle vauhdikkaasta kotoisan keittiöhetken kuvauksesta. Luin hekotellen persoonallisesta ja hauskasta piparkakkutalosta (kirkko, jossa epätoivoiset perheenäidit veisaavat hallelujaa asenteikkaita Batman-pipareita mutustellen. Referaatti pohjautuu vahvasti lukijoiden tulkintoihin). Itse olin juuri kotiutunut, rättiväsynyt ja tehtäväkseni lankesi keksiä iltaohjelmaa jolla kuviot pysyvät kasassa perheen toisen vastuullisen huoltajan potiessa Joka Perheen Perinteistä Jouluflunssaa hieman varaslähtönä. Tästäpä sainkin idean! Tehdään niinkuin Strömsössä, lähdetään joulukorttikierrokselle lähiympäristöön ja tullessamme leivotaan piparkakut kierroksen aikana sopivasti sulaneesta taikinasta. Tehdään pupupipareita ja oravapipareita. Jätetään vaativammat projektit taitavammille, mutta joulun tunnelmaa saadaan. Helposti ja vaivattomasti.

Kortit jaeltiin hyvässä järjestyksessä, ja todettiin että kierroksen jatkeeksi suunnitellut pienet joululahjaostokset voidaan unohtaa koskapa ei kukaan lompakottomalle mitään myy. Ehdimme siis parahiksi kotiin aloittelemaan leivontatuokiotamme. Herkkäsieluisimpien paettua yleisöstä



raivasimme keittiön pöydälle riittävästi tilaa sopivalla lelu- ja koristekoktaililla reunustettuna.



Apuleipureiden kanssa mukavia rupatellessani aloin tuntea joulun hengen vislailevan rennosti vanhan talomme rakenteissa ja lähes ehdin kerätä itseni uskomaan että tämähän menee mukavasti. Kuin siellä Strö... vai miten se nyt menikään. Joulun henki kuitenkin ilmeisesti törmäsi ohi lentäessään seinään, tai sitten se pamaus lähti kaulimestamme, joka ei totellut vanhemman apukokin otteessa.

Koska sirpaleet tuovat tunnetusti onnea, arvioin mielessäni että hetkeä aiemmin luututun lasinsirpale-maitosotkun voimalla tämän mainion kaulimen liimausoperaatio varmasti tulee onnistumaan. Taputtelin itseäni kannustavasti selkään keräillessäni hermojani ja kuuntelin samalla apukokkien lohduttavaa pulputusta, "Oi ei, olisi pitänyt olla varovaisempi", "Saakohan sen vielä ehjäksi". "Oi ei, ensi kerralla pitää kyllä varoa enemmän".

Koska konstit eivät lopu vähällä, saatiin pellillinen persoonallisia herkkuja uuniin kohtuuajassa, ja siirryttiin keskustelemaan seuraavan setin designista. Hieman ennen ajastinta melko selkeä palaneen haju hälytti noutamaan ensimmäisen urhean savusukeltajajoukon uunista.
Kakkosporukalla meni jo hieman paremmin, mutta hengissä selvinneet piparimuorit kertovat vielä ensi joulunakin karmivia tarinoita siitä yhdestä, jonka pää räjähti uunin seinään.

Muistokseen todettakoon ettei uhrauksensa mennyt hukkaan. Suussa sulava makuelämys rentoutti mukavasti lasten mentyä nukkumaan.

Mitä kokonaisuudesta jäi käteen? Väsynyt ilta, joka meni kuitenkin ihan hyvin. Aika runsaasti tahmeaa superhyperpikateholiimaa kaulimen korjausyrityksen jäljiltä. Puutunut jalka muistoksi Ville laskee sataan -kirjan lukemisesta apukokit sylissä (sekä roolitus Luru-luteen kolmantena kauppa-apulaisena vasemmalta, lukuun 70 liittyvällä sivulla). Tyytyväisenä unten mailla tuhisevat lapset. Lopulta ihan rauhallinen ja hyvä olo, josta voi ponnistaa huomisen haasteisiin.

Piparkakut maistuvat pikkuisen hassuilta, ehkä pakastaminen ei tehnyt oikein hyvää taikinalle. Mutta ne ovat taatusti persoonallisia, ja jokaisella oravalla on oma käpy sekä pupulla porkkana.

2 kommenttia:

  1. Yksi pellillinen palaa aina, sehän on sääntö! Ja hyvä kun tosiaan aloititte sillä lasin rikonnalla, niin oli sitten sekin hoideltu pois päiväjärjestyksestä. Saattaa tosin olla, että lasin rikkomisesta tulee jokavuotinen piparinleivontaperinne, joka on aina suoritettava rituaalinomaisesti.

    VastaaPoista
  2. Onneksi on olemassa iso kokoelma erilaisia vanhoja laseja. Tästähän voisi miettiä hienotkin joululeivontaperinteet!

    Ja meillä tosiaan leijui ilmassa ihan miellyttävä piparkakun tuoksu pari päivää tuon episodin jälkeen, eli alkuperäinen tavoite saavutettiin :)

    VastaaPoista